Päivitykset

-29.10. Koirakanta päivitetty kotisivuille,uutiset osio päivitetty,blogia päivitetty

-14.8.Muutama kuva pennut sivulle lisätty

-6.8. Pentuja sivuille päivitetty kuvia, myytävänä osio päivitetty

-16.7. Sivustoa päivitetty

-Pentuja,tuloksia,kuvia

-21.5. Pentuja - sivu päivitetty

-25.4. Blogi päivitetty

Sivut luotu: 09.09.-09

UUTISIA

 

 29.10.2011

Syystreenit päästiin aloittamaan poikkeuksellisesti kuukautta myöhemmin aikaisempiin vuosiin nähden sillä alku syksy oli täällä lapissa myös todella lämmin. Mitään varsinaisia talven kilpailutavoitteita ei olla asetettu koska ensitalvi menee suurissa osin töiden merkeissä.Ensi talven töitäkin ajatellen perustettiin syksyllä yritys nimeltä Powerun Adventures.

 Tarkoituksena on päästä ajamaan kuitenkin joku keskimatkan kilpailukin, mutta sen näkee vasta lähempänä ajankohtaa. Syksyn kosteus ja kova sorapinta tiessä on kuluttanut koirilta niin kynnet kuin anturitkin jo melkoisen loppuun joten sitä lunta saisi jo pikkuhiljaa tulla.

 


25.12.2010 Treeni lenkiltä

Joulukuun alkupuolella ajeltiin 20km lenkkejä vaihtelevasti painon kanssa sekä ilman. Vauhtikestävyyttä tuntui olevan mukavasti ja muutama 30km lenkkikin kerittiin ajamaan ennen jouluviikon turistirupeamaa. Lupauduttiin viikoksi turistihommiin jolloin koirille tuli kunnon voimatreeni jakso. Hieman pelotti, että kuinka nopeasti vauhti löytyy taas takaisin, mutta se pelko osoittautui onneksi turhaksi. Lauantaina 12-koiran kannssa lähdettiin katsomaan kuinka se vauhti on tallella ja 12km lenkki taittui mukavasti 27.4km/h sekä sunnuntaina 22km lenkki 23,5km/h. Viikon voimatreeni osoittautui onnistuneeksi treeniksi, vaikka se työstä kävikin.

Marraskuussa Däni, joka on vahva vahvistus ollut pyöräparissa, loukkasi oikean lavan, jonka vuoksi on ollut nyt reilun kuukauden levossa, todennäköisesti tällä kaudella jää Dänin osalta kisat väliin. Roilta murtui mystisesti kynsi aivan tyvestä, joka vuosi ajoittain verta monta päivää ja oli arka vajaan kaksi viikkoa. Nyt jo päässyt takaisn treeneihin ,eikä jalka ole enää oireillut.


Vajaan 20km lenkiltä 30.10.-10

Alkusyksyn treeneissä keskityttiin aikaista enemmän voimatreeneihin ja tehtiin myös aika paljon intervallitreeniä. Päätös lähteä ajamaan jämin sm-kärrykisoihin muutama viikkoa ennen ko. tapahtumaa, jolloin piti alkaa puristamaan lyhyessä ajassa koirista hieman vauhtia esiin. Aikaa ei ollut paljon, mutta koirilta löytyi melko pian hyvä vauhti ja turvallisin mielin lähdettiin jämille.

Ensimmäisenä päivänä lähdin uralle ensimmäisenä. Valjakossa juoksi paljon nuoria koiria ja onnistunut kokemus saatiin niille. Ensimmäisenä päivänä tuli otettua alku hieman rauhallisemmin ja koirat juoksivat ongelmitta maaliin.

Toisena päivänä koirat ampaisivat hyvin liikkeelle ja juoksivat hyvällä sykkeellä, paransin toisena päivänä vajaalla 30s aikaa jolloin olin 8kl nopein mutta loppu ajassa hävisin vielä 14s kultamitallista. Molempien päivien yhteenlaskettu keskituntinopeus oli 28,65km/h. Eli SM-hopeaa kotiin vietäväksi.  Olin tyytyväinen koirien suoritukseen ja ennenkaikkea palautumiseen suorituksen jälkeen.

Jämin kisojen jälkeen nostettiin treenimatkat 12km ja nyt kun lunta on reilu 20cm ja reitit hyvässä kunnossa ollaan matkat nostettu 17-20 km:n

Lumi laskeutui ylläkselle vajaa kolme viikkoa myöhemmin mitä edellisenä vuonna. Tämän sekä alkusyksyn raskaiden treenien seurauksena koirien kynnet kuluivat todella lyhyiksi ja usealla rikkoi ytimen, jolloin tossutus oli aloitettava (aikaisemmin tällaistä ongelmaa ei ole ollut) Onneksi lumi saapui kerta heitolla ja kynnet pääsevät taas kasvamaan.


 

15.8.-10

Kesä on mennyt nopeasti työn, sekä pienten rakennusprojektien merkeissä. Tällä hetkellä rakenteilla on uudet tarhat kisakoirille. Purettiin rinteestä vanhat tarhat pois,Micke pohjoisen reissullaan kaatoi liki 30 puuta ja töistä sain lainaksi traktorin jolla kaivettiin kannot ylös ja  tarhalle tarkoitettu alue tasaiseksi. Rakenteilla on lautapohjaiset tarhat, jotka nostetaan harkoilla kokonaan ilmaan. Tarhoihin mahtuu 12 koiraa. Neljä tarhaa, joihin jokaiseen menee 3kpl koiria. samalla rakennettu neljä,kolmen koiran rivitalokoppia, joissa on kauttaaltaan 10cm eristeet.

Elokuun alussa haettiin Wingreneiltä ensimmäinen ah narttu. Tarkoitus on itse kilpailla tulevaisuudessa alaskalaisilla. Valjakkoa tullaan tulevaisuudessa rakentamaan keskimatkoille, missä siperialaisillakin ollaan kilpailtu. Vielä ainakin kaksi vuotta kilpaillaan kummatkin siperialaislla, kunnes Ah valjakko on kasassa keskityn pääsääntöisesti niihin. Tarkoitus on jättää 8kpl kisaikäisiä siperialaisia kotiin, joilla Sanna kilpailee ja sitä kautta jatkamme niiden kasvatusta.

Ylläksen maisemissa lämpötila on laskenu ajoittain jo öisin pakkasen puolelle, jollonka päivisnkin rupeaa lämpötila nousemaan enää n. 10 asteeseen. Treenejä ollaan pikkuhiljaa päästy aloittelemaan.

 


Oinakka, 1.päivän maaliintulo. Kuva: Kari Yliräisänen

Tarkoituksena oli ensisijaisesti osallistua 6MD luokkaan ja ajaa keskipitkänmatkan kilpailu mihin koirat oli treenattu, mutta SM-kokeen poistumisen myötä lähti oma mielenkiinto lähteä tarpomaan yli 40km surkeilla urilla.  No ainut vaihtoehto oli 8 koiran luokka joka oli 2x16km. Koirat olivat edellisellä viikolla vielä kankeita Norjan reissun jälkeen, mutta kaksi päivää ennen oinakan kisoja sain ajettua onnistuneen herkistely lenkin ja koirilta tuntui löytyvän ylättävän hyvä vauhti. n. 10,7km  28,2km/h.

1.Päivä

Lähdin neljäntenä. Avoimien kuskien kanssa keskustelleena sain kuvan että hyvästi kovat urat ja näin todella oli , ensimmäisen 500m jälkeen meinasi tulla epätoivo,kun koirat uppoivat sitä tahtia vuorotellen että onko nämä todella SM-kilpailut, totta se oli ja sillä mentiin mitä annettu oli. Ensimmäinen haaste oli eräs virheellinen uramerkkaus, jossa oli mahdollisuus kääntyä oikealle, vasemmalle, sekä suoraan. joikaisessa noista kolmesta näkyi myös kuittausmerkit, joten itse ei suoraan sanottuna ollut hajuakaan minne oltaisiin menossa joten nostin ankkurin ylös ja annoin koirien valita reitin, ne lähtivät seuraamaan suoraan menevää reittiä, joka onneksi oli sitten lopulta se aivan oikea reitti! Keskituntinopeudet puhuvat oikeastaan puolestaan, joten urasta ei tarvitse sen enempää kertoa kun oma keskituntinopeuteni oli juuri ja juuri 20km/h ollen sinä päivänä neljäs sekä paras siperianhusky valjakko. Koirat selvisivät kuitenkin vammoitta maaliin ja olivat pirteän oloisia.

2.päivä

Yön aikana uraa oltiin onneksi lanattu ja se kannattaa aina, sanoi kuka tai ketä, mitä hyvänsä! Ja näin oli myös tällä kertaa ja urat olivat jo yllättävän siedettävät ellei jopa hyvät tämän talven muita kisoja ajatellen. Porukka lähti hyvin liikkeelle, mutta jotenkin sellainen viimeinen puristus puuttui täysin ja syy siihen selvisi maaliin saavuttaessa, jolloin lähes jokaisella oli vesiripuli. Matkanvarrella ohitin erään 6MD valjakon , jonka koirat näykkäsivät pahasti oman valjakon koiriani ja samalla ohitus oli todella takkuinen ja vaivalloinen, jossa kului paljon aikaa. Tässä ajassa takana tuleva valjakko sai kiinni ja meni ohi. Peesailin loppu matkan matto alhaalla, koska tiesin että rahkeet ei olisi riittäneet edellä menemiseen, joten tulimme Joonaksen kanssa perätysten maaliin ja lopullinen sijoitus oli 2.sija luokassa c.

Oinakassa jyllännyt kennelyskä epidemia tarttui myös meidän porukkaan ja tällä hetkellä koko tarha on pahan viruksen kourissa, joten tämän talven ajot olivat sitten siinä, ei muuta kuin syksyä odotellessa....

Kokonais tulos oli Oinakasta kuitenkin hyvä! Sanna voitti 6-koiran luokan sekä sai Kekestä samalla Käyttövalion ja itselle Hopeaa SM-luokasta sekä seuramestaruus luokasta.


Kuva: Antti Mäkiaho

SOC Hamar, Norja

1.päivä.

Saavuimme Hamariin Pasin kanssa torstaina. Matkaa kertyi n. 1400km. Matka kesti 22h + 2h yöunet. Perjantaina oli ensimmäinen kisapäivä ja koirat pirteitä ja odottavaisin mielin. Hieman pelotti kun viimeiset 2kk kotipuolessa pidellyt vaihtelevasti -20-30 asteen pakkasia ja kisapaikalla kylläkin kovat yö pakkaset, mutta päivää kohden lämpötila nousi huimaa vauhtia. MD matkojen startti oli klo 13 jälkeen, jolloin lämpötila oli joka päivä kuumimmillaan. Vihdoin päästiin starttaamaan, jotenkin itsestä tuntui että koirat juoksisivat aivan kuin "paikallaan" mutta gps:ää seuratessa vauhti oli melkein kokoajan liki 27km/h jolloin aina havahtui laskemaan jarrumatolla vauhtia. Kisapaikka oli korkealla tunturissa. Md ura laski aivan pohjalle n. 100m meren pinnasta ja nousi kaksi kertaa sieltä vajaan 700m korkeuteen, joten mäkiä ja korkeus eroja todella oli!! Ura oli kuitenkin kova ja koirat kulkivat hyvin. Ensimmäisenä päivänä tavoitin kaksi alaskalaisvaljakkoa ja olin oman luokkani nopein. Kilpailu matka oli 39 km. Ensimmäinen päivä meni todella hyvällä keskituntinopeudella (21,2km/h) ottaen maaston huomioon!! Ensimmäisenä päivänä juoksi: Lars-Rasmus,Roi-Eagle,Sami-Riku.

2.päivä.

Toisena päivänä jälleen mahtava ilma, tosin pakkasta enää n. -3 astetta MD luokkien startattaessa. Toiseen päivään lähdin Lars-Rasmus keulassa ja Roi-Easy, Sami-Riku. Koirat tuntuivat pirteiltä, mutta pidin huolen heti alussa että nopeus ei pääsisi niin kovaksi kuin edellispäivänä, koska lämpötila oli jo huomattavasti kovempi aurinkon porottaessa tunturin huipuilla! Tavoitin jälleen kaksi edellämenevää valjakkoa ja pääsin heittämällä ohi. 10km ennen maalia Rasmus tipahti jyrkässä alamäessä, pidin pienen tauon ja siirsin sen taakse, koska rasmus tuntui kuitenkin olevan kunnossa päätin jatkaa ilman pussitusta ja menin rauhallisemmin maaliin. toisen päivän keskitunti nopeus oli tasan 20Km/h.

3.päivä

Kolmantena päivänä tarkastelin koiria ja Lars oli todella jäykän oloinen. Mietin kauan jättäisinkö parhaan koiran pois vai ottaisinko sen mukaan, uskon että olisi juossut kuitenkin mallikkaasti, mutta seuraukset olisivat voineet olla pahemmat joten päätin säästää Larssia ja jättää sen pois koska oman luokan voitossa oli hyvä etumatka (+20min) ja kokonaiskilpailussakin olin omalla paikalla hyvin aikaturvin. Päätin ottaa uutena koirana Nomen mukaan joka juoksikin mallikkaasti, vaikka juossut todella vähän koko kautena. Viimeisenä päivänä koirat ampaisivat jälleen kovalla sykkeellä liikkeelle ja sainkin kaksi edellä menevää heti 10km päässä kiinni ja sain heti suuren kaulan heihin. Lämpötila oli jo huomattavasti plussan puolella ja tunturille kiivettäessa lämpötila nousi jo sietämättömäksi itsellekkin, joten ajelin 10km t-paidalla! Ensimmäisen nousun huipulla huomasin, että Sami ei ole oma itsensä vaan oli todella tokkuraisen oloinen. Yhtäkkiä Sami tipahti ja menetti tajuntansa hetkeksi, löin nopeasti ankkurin maahan ja koiran irti liinoista ja heitin lumihankeen ja kierittelin siellä ja yritin jäähdytellä, jonka jälkeen Sami pian virkosi. Heilutteli häntää mutta ei pysynyt tolpillaan. Jouduin ottamaan Samin rekipussiin n. 20km kohalla. Ajelin 10km kunnes huomasin että Easyä alkaa lämpötila häiritsemään kovasti ja sekin tipahti alamäessä suorilta jaloilta. joten pakko tehdä vaihto, Sami takaisin liinoihin ja ottaa Easy hetkeksi rekipussiin. Sami ei kestänyt kuin n. 3km ja se oli pakko vaihtaa takaisin rekipussiin, jossa se tuli maaliin asti. Easy oli vironnut sen verran rekipussissa että jaksoi juosta maaliin asti. Sami oli illan hieman vaisu, mutta onneksi ei näyttäisi ainakaan vielä olevan mitään jälkiseurauksia, suurin pelko on ylikuumenemisen riski tulevaisuudessakin!! Maaliin kuitenkin päästiin ja sijoitukset pysyi samana. Lopuksi palkintojen jako tilaisuus ja sen jälkeen matka jatkui kohti Kolaria.


14.2.-10

Talven ensimmäiset kisat ovat takana, kun viime viikonloppuna käytiin Nurmeksessa Eastpoint Openissa. Riku ajoi 8 koiran luokassa 3. sijalle, ollen toiseksi paras siperianhusky valjakko. Sanna ajoi neljän koiran luokassa 8. sijalle, ja kilpailukokeesta tulos REK2. Ennille tuli ensimmäinen REK tulos; pääosan matkaa nuori neiti jaksoi paahtaa Riston parina johtajana. Matka molemmissa luokissa oli 27 km / päivä, kahdeksan koiran luokka aloitti jo perjantaina eli heille kierroksia tuli kolme, ja nelosissa ajettiin lenkki kaksi kertaa. Muutaman viikon päästä olisi tiedossa Rikulla rankka Norjan reissu PM-kisoihin Hamariin. Kyyti on jo varattu Heinosen Pasin autoon, ja rabies vasta-ainetestitkin meni kaikilla testatuilla läpi.


9.1.-10

Kuva:Raine Niemi

Joulukuun alkuun asti treenit sujuivat hyvin ja kilometrejä/kertoja tuli suunnitelman mukaisesti.Joulukuussa työkiireiden ja monien sattumien summan vuoksi kilometrejä ja kertoja tuli aika paljon odotettua vähemmän, mutta motivaatio säilyi sitäkin parempana ja tällä hetkellä koirat ovat hyvässä kunnossa n. 20km matkalle. Joulukuun 20.päivänä tuli koitettua missä kunnossa koirat ovat ja silloin 17km matka taittui keskituntinopeudella 24,8km/h. Kauden avauskisa on helmikuun alussa Lieksassa ajettava Eastpoint Open, jonne osallistutaan kahteen luokkaan. 8kl 3x30km ja 4kl 2x30km. Kauden pääkilpailuna on ollut Norjan Hamarissa ajettava PM-kilpailut, mutta tällä hetkellä sinne lähtö on vielä arvoitus. Alku viikosta otetaan kuitenkin loppu porukalle  varmuuden vuoksi vasta-aine testit.


4.11.-09

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Treenilenkiltä 29.10

Kisaporukka on pysynyt hyvin terveenä koko syksyn ja tassuongelmatkin loppuivat vajaa kuukausi sitten kun lumi laskeutui maahan. Vajaa kaksi viikkoa ollaan päästy treenaamaan reellä ja ajettu vajaa 17km lenkkiä. Koirilla tuntuu olevan motivaatio kohdallaan ja kuntokin hyvässä nousussa! Valitettava pieni notkahdus tulee kelien puolesta nyt, koska viimepäivät on satanut vettä ja tiet ovat peilijäässä, jonne ei ole asiaa edes mönkijällä! Eli n. 3-5päivän "pakkoloma" tulee nyt koirille. Mutta onneksi pakkasta on kuitenkin luvassa ja luntakin loppuviikosta.


 

 Kuva: Antti Mäkiaho

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Pawtrekker SM-2009, 8kl, 2x6km, SM-Hopeaa, Paras sh valjakko.

 

Lauantaina startti oli vasta klo14.26, jolloin aurinkon lämmittämä rata oli kerinnyt pehmenemään jonkin verran, joka tarkoitti sitä että kura lensi, mutta sehän kuuluu asiaan. Ensimmäisen päivän ajo oli kaikkea muuta kuin puhdas. Starttiviivalla  lähtökäskyn annettaessa Eagle takaparista hyppäsi ylös ja samalla sotkeutui keskiliinan ja seisingin kanssa. Alussa se ei näyttäny vauhtia haittaavan, joten päästin koirat menemään. Alussa päästin menemään hieman liian lujaa, kun ei tullut seurattua niinkään nopeutta kun yritin keksiä miten saan sotkut selvitettyä. (jälkeenpäin gps:ää tutkiessa max. nopeus oli ollut 38,6km/h, joka oli ehdottomasti liian lujaa  siihen nähden miten treeneissä on menty.). Mutkaisen uran ja pienien ylämäkien vuoksi liinat tekivät "haitari liikettä sen vuoksi kun Eagle oli sotkeutuneena. Puolenvälin jälkeen Eagle sotkeutui 90 asteisessa kurvissa sen verran pahasti että oli pakko vain pysähtyä ja mennä korjaaman. Hetken mietittyä miten saa pysymään 8-koiran valjakon paikallaan ilman minkäänlaista jarrua, korotin hieman enemmän ääntä ja sain koirat pysymään sen aikaa paikallaan kunnes olin saanut selvitettyä liinat. Toinen vastaava tilanne tuli, kun Easy keskiparista oli hieman jäljessä tiukassa kurvissa ja sotki itsensä seisinkiin ja oli taas pysähdyttävä korjaamaan. Loppumatka meni virheittä, mutta itselle jäi huono fiilis päivästä ja varmasti koirillekin. Tuloksissa olin kuitenkin toinen ja yllättävän hyvällä keskituntinopeudella (yli 26km/h).

Sunnuntaina startti oli vajaa kaksi tuntia aikaisemmin ja ura aavistuksen kovempi. Olin päättäny sen, että keskittyisin vain siihen, että suoritus olisi täysin puhdas, ilman sotkuja, ilman virheitä. Startti onnistui hyvin ja tällä kertaa seurasin nopeutta gps:tä ja pidin nopeuden maksimissaan 32km/h. Puolenvälin jälkeen päästin jarrut ja tarkkailin vain koirien menoa. Koirat menivät loistavasti ja nopeus pysyi sellaisena kuin halusin koko matkan. Maalissa oli hyvä fiilis ja ennenkaikkea hyvä kokemus koirille, varsinkin kun oli 3 ensikertalaista matkassa. Sunnuntaina sain parannettua aikaa vajaalla puolella minuutilla.

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

05.10.2009

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

07.10.2009

Syystreenit ovat lähteneet hyvin käyntiin elokuun loppupuolella, jolloin ilmat viilenivät kovaa vauhtia.

Voimatreeniä pystyttiin ajamaan syyskuun puoliväliin asti, jonka jälkeen otettiin mönkijän moottori mukaan kuvioihin ja haettiin vaihtelevuutta nopeutta säätelemällä. Pisin treenimatka toissa viikkona oli 11,5km pitäen nopeuden sellaisena, että keskituntinopeus pysyi 21km/h, muuten treenimatkat ovat olleet n.6-7km. Tässä vaiheessa kun maa rupeaa olemaan jäässä ja yöpakkaset lähentelevät -15 astetta on koirien tassut olleet kovilla hienohiekkaisen soratien ansiosta. Lähinnä aiheuttanut sen että kynnet ovat kuluneet loppuun ja jouduttu tossuttamaan ja säästämään tassuja siihen asti kunnes lumi laskeutuu maahan.  Viimeiset kaksi viikkoa on koirille ajettu vauhtia silmällä pitäen tulevana viikonloppuna ajettavaa Jämin SM-kärrykisoja. Treenikertoja elokuun puolivälistä  on kertynyt 24. Tänään ajettiin toiseksi viimeinen herkistely lenkki ennen SM-kisoja, koirat tuntuivat olevan hyvässä vireessä ja nopeutta löytyvän riittävästi. Kilpailujen jälkeen päästään pidentämään matkoja ja suuntaamaan kohti ensitalven keskipitkänmatkan kilpailuja. Lunta Ylläksellä on nyt n. 5-6cm maassa ja sankka lumisade jatkuu.

 


 

 

 

 

09.09.-09

Kesä on mennyt asettuessa uuteen kotiin niin meillä kaksjalkasilla kuin noilla koiramaisemmillakin otuksilla. Meidän puolesta talvi saa tulla, koirat asuvat uusissa tarhoissaan ja ovat ilmeisesti ihan tyytyväisiä; Iisakki-sammarikin alkaa pikku hiljaa asettua taloksi eikä jaksa paukuttaa enää jokaiselle ohiajavalle autolle...:/. Tässä syystreenien lomassa olemme alkaneet pikku hiljaa rakennella kotisivuja. Paljon on vielä tehtävää, mm kuvien suhteen, mutta kyllä nämä tästä valmistuu...!

Osoite:

 

Äkäsjoentie 116b

95900 Kolari